Kello on 9.33. Jaksoin herätä vasta nyt. Poika heräs aikaisemmin ja kattelee nyt lastenkanavaa.
---
Kello on 10.30. Kirjauduin juuri sisään blogiini ja sain kokea aika järkytyksen. Kun katsoo kuvaa alhaalla niin... mut täytyy sanoa et ei se ole ihme jos tänään vain yks eli minä on katsonut blogia kun nyt on vasta aamu. Eilen on katottu enemmän mitä toissapäivänä joten täytyy ajatella positiivisesti.
 |
| Blogin katselutilasto 14.8 mennessä. |
---
Kello on 12.53. Blogi on valmis mut luen sitä viel läpi ennen kun julkaisen. Mielessäni on pyörinyt päivän muutkin asiat mut olen yrittänyt olla ajattelematta niitä et en stressaannu liikaa.
Nyt alkoi myös rukouskutsu soimaan koneella ja se tuo lisästressiä. No täytyy vaan ajatella et kun blogi on julkaistu niin kone menee kiinni ja sen jälkeen rukoilen ja valmistaudun kauppareissuun.
---
Kello on 13.27. Blogi on julkaistu ja kone on kiinni. Mul on ne 54mg lääkkeet loppu ja on ainoastaan 18mg lääkkeet jäljellä. Jos otan 3x18mg niin sehän on sen 54mg mut päätin ottaa vaan 2x18mg eli 36mg jotta ne lääkkeet kestäisi kauemmin kun ei ole varaa uusiin.
Mut mä huomaan heti eron et keskittyminen herpaantuu helpommin ja stressaannun myös helpommin. Se on vaan yritettävä pitää rutiineista kiinni.
---
Kello on 14.48. Ukkonen meni sitten ja jyrähti, kaks kertaa. Niin oli mun rutiinit taas sekaisin. Sateeseen voin mennä mut en ukonilmaan. Istahdin sitten sohvalle kännykkä kädessä, menin Facebookiin kertoo et ukkonen pilas mun kauppareissun. Miksi? Mitä he sillä tiedolla tekevät?
Sitten mä jäin lukee muitakin juttuja vaik huomasin et ei ole jyrissyt enään. Hermostuin kun poika tuli halaamaan. Se halus vaan osoittaa rakkautta mut sitä ei kannata tehdä silloin kun olen stressaantunut. Mut eihän se sitä tiennyt.
Miten äiti voi muka olla stressaantunut kun se on Facebookissa? Eihän se voi tietää että äidillä pyörii samaan aikaan päässä tuhat asiaa kun hän selaa Facebook sivua. Varsinkin nyt kun lääkitys on vähemmällä niin ajatukset vilisee enemmän ja stressikynnys on matalampi.
Kun hermostuin niin sen sijaan et oisin halannut takas niin painuin huulta purren toiseen huoneeseen. Jatkoin Facebook sivun selaamista mut ajatukset pyöri yhä muualla. Suljin lopulta Facebookin ja netin mut sit muistin et piti kattoo et vielläkö ukkosta on tiedossa joten netti auki taas.
Ei pitäis olla tiedossa ukkosta joten mietin, lähdenkö nyt kauppaan? Ei hitto mulla on nälkä ja pojallakin on varmaan nälkä. On parempi syödä eka eli täytyy lämmittää loppu makaronilaatikko. Ehkä sen jälkeen olen taas sillä päällä et voisin halata poikaa.
Moneltakohan sossu menee kiinni. Kauppa on auki 22.00 asti mut sossuun en varmaan kerkeä jättää sitä kopiota sähkölaskusta. Stressiä, paniikki, stressiä.... rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu... kaikella on tarkoituksensa. Jos et kerkeä viemään tänään niin sil on jokin tarkoitus mikä selviää myöhemmin. Viet sen kun kerkeät, pääasia on että teet parhaas.
Kerkeämisestä tuli mieleen. Sain tietää että on esitetty toive siitä että mun blogiin pystyis kommentoimaan. Ajanpuutteen vuoksi se ei ole mahdollista. Jo pelkän blogin kirjoittaminen vie aikansa. Kirjoitain ensin päivän mittaa vihkoon ja seuraavana päivänä kirjoitan ne puhtaaks ja samalla kun kirjoitan edellispäivän juttuja puhtaaks niin päivitän vihkoon tän päivän juttuja.
Nyttenkin olen jo kerran lämmittänyt mun ruoan mut koska kirjoitan tätä vihkoon niin joudun lämmittää sen uudelleen koska se kerkeää jäähtyä. Ja sitten kun kirjoitan puhtaaks niin lisään myös kuvat ja ennen kun julkaisen niin käyn läpi "esikatselun" kautta onko virheitä ja korjaan ne ennen kun julkaisen. Kommenttien salliminen tarkoittaisi sitä että mun pitäis löytää aikaa myös kommenttien lukemiseen, vastaamiseen ja valvomiseen. Se on täys mahdottomuus.
Mulla on tähän kaikkeen just ja just aikaa koska olen työtön tällä hetkellä mut jos pääsen jonnekin töihin niin blogi joko "kuolee" kokonaan tai sit kirjoitan vain silloin tällöin. Joskus mietin jo nyt et jatkanko kun vie aikaa mut tulevaisuuden suunnitelmien takia se on kannattavaa jatkaa niin kauan kun pystyn. Mut ajatus oli muutoin hyvä. Nyt meen lämmittää mun ruoan uudelleen.
---
Kello on 17.57. Kerkesin hyvin käydä jättämässä kopion sähkölaskusta sossuun mut tiukille se meni. Olin siellä vähän ennen 16.00 ja he sulkivat 16.15. Sen jälkeen menin kauppaan. Olin kirjoittanut kauppalistaan ne ainekset mitä tarvin huomenna tehtävään ruokaan.
Avustajan selitykset pyörivät mun mielessä kun etein tuotteita mut ei silti ollut helppoa mut taisin saada ostettua sen mitä pitikin. Myös mun 10 viikon harjoittelu ruokakaupassa oli mulle avuks. Silti meinasin saada paniikkikohtauksen. Mä kun olin liikkeellä pahimpaan ruuhka-aikaan.
Kalatiski oli pahin paikka vaik mä ite sain olla kalatiskillä harjoittelun aikana. Siinä ei ollut asiakkaita, eikä myöskään myyjää. Siinä oli kello joka roikkui. Tiesin että sitä on soitettava jotta myyjä tulisi. Ei mulla ollut rohkeutta, tiesin miten isoa ääntä se pitää.
Mä en edes nähnyt savustettua lohta. Sitä mun oli ostettava 200g. Tiesin että mä voin kysyä ja he auttaa, mut silti aristutti. Lähdin pois ja mietein et onkohan sitä savustettua lohta olemas muussakin muodossa, kuten pakasteena. Lohta on mut onko savustettuna? Muistin kun kerran ostin pojalle savustettua lohta valmispakkauksessa joten menin sinne. Mut ajattelin et "näähän syödään sellaisenaan, ei kait näistä voi ruokaa laittaa."
Sit käänsin pääni takas kalatiskille päin ja näin kaks miestä juttelevan omalla kielellään, ikään kuin miettivät mitä kalaa ostais. Menin lähemmäks kalatiskiä ja elin toivossa et ne miehet soittaisvat kelloa mut he vaan miettivät ja miettivät. Yhtäkkiä yks nainen tuli ja soitti kelloa. Se kilahti niin et mun korvia vihloi. Se nainen teki tilauksensa ja hänen jälkeen oli niiden miesten vuoro. Sit myyjän huomio keskittyi muhun.
Mä tunsin kokoajan ahdistusta ja että haluan lähteä äkkiä pois mut pysyin siinä visusti (Muistakaa että mulla on sosiaalifobia johon olen hakemassa apua). Kysyin et onko heillä savustettua lohta. Hän meni savustetun lohen luo ja näytti kahdenlaisia ja kysyi et kumpaa mä haluan. Mistä hitosta mä sen tiedän! Ajattelin mielessäni noin mut en sanonut ääneen. Sanoin että reseptissä lukee "200g savustettua lohta" ja teen siitä ruokaa.
Hän tiesi sitten kumpaa mun on otettava. Kuulemma se toinen pitää syödä heti koska siinä oli jotain vihreää päällä, kait mausteita. Mun pelokas, arka ilme muuttui vähän iloisemmaks kun näin miten hän teki. Leikkas palan, punnitsi sen ja katsoi paljon se painaa, se oli 230g.
Kysyi et onko se okei ja sanoin et on okei. 30g lisää ei haittaa. Halusin vaan äkkiä pois sieltä. Katoin miten hän pakkas sen lohen, laittoi hintalapun siihen ja ojensi sen mulle. Pakkaustyyli oli täysin sama mikä mulla oli harjoittelussa vaik on eri kauppaketjusta kyse. Se pakkaustyyli oli se mikä sai mut hymyilemään.
Sen tilanteen jälkeen pystyin hengittää jo paremmin ja keskittyä muiden tuotteiden ostoon. Toivon mukaan kaikki on nyt okei. Pelkään vaan et se lohi on perattava ja se vie kait aikaa, varsinkin jos mä yritän opetella perkaamaan. Voi olla että alan myös voimaan pahoin.
Kauppareissun jälkeen lähdin kotiin. Onneks ei satanut mennessä eikä tullessa, maa oli ainoastaan märkä joten huomas et oli satanut. Olin varma että poika on mennyt ulos mut olikin kotona kokoajan. On kuulemma tylsää kun kaveri on kipeenä. Sanoin että hoidetaan sit sanelu nyt heti jos kerta on tylsää. Yhtäkkiä löytyi muka netistä jotain mielenkiintoista.
Kun olin saanut purettua kauppakassit niin otin uudet tiskihanskat ja aloin tiskaa. Kesken tiskaamisen ajattelin et nyt vois poika käydä suihkussa sillä aikaa kun tiskaan loppuun mut sit muistin ne pyykit kylppärissä. Menin ottaa makkaris olevat pyykit pois narulta ja siirsin kylppärissä olevat pyykit makkariin kuivuu ja katoin pojalle puhtaat vaatteet.
 |
| Uudet tiskihanskat. |
Mä sain vihdoin tiskattua tiskit ja aloin kirjoittaa blogia jonka aikana poika tuli suihkusta ja meni heti koneelle. Menin avaa kylppärin ikkunan ja sanoin et sillä aikaa kun kylppäri tuulettuu niin hoidetaan se sanelu. Se istui yhä koneella. Sanoin monta kertaa et tuo kirja tänne et kyl mä voin sen sanelun pitää samalla kun kirjoitan ite. Mut mitään ei tapahtunut.
---
Nyt on kello 18.41. Käyn rukoilemassa ja sit on hoidettava se sanelu, muutoin on tehtävä jotain asian eteen. Ehkä kiellettävä koneelle meno ja otettava kännykkä pois. Sil on se vanha kännykkä viellä tallessa et voi ottaa sen käyttöön jos alkaa pistää enemmän vastaan.
---
Kello on 20.36. Katon "olet mitä syöt" ohjelmaa ja olen oppinut mm. sen että 49% kalapuikosta on kalaa ja loput 51% on muuta sontaa. Perheen äiti on salilla ja kun näyttivät häntä treenaamas juoksumatolla niin mun pää kääntyi meidän juoksumattoon. Pitäisköhän mennä huomenna juoksumatolle aamupäivästä ennen kun se avustaja tulee. Olin ajatellut että pesen pyykkiä mut sen voi siirtää vaikka perjantaille.
Se sanelu saattiin muuten hoidettua ja sit laitoin meille näkkileipää ja kupillisen teetä. Oli kivaa syödä terveellistä näkkileipää samalla kun katoin ohjelmaa missä pariskunta syö huonosti ja heitä neuvotaan parempiin valintoihin. Tosin en tiedä mitä se ravitsemusterapeutti sanois niistä näkkileivistä.
 |
| Näkkileipä. |
Kello on 22.17. TV ohjelma on ohi ja olen tyytyväinen et sain laitettua TV:n kiinni heti sen ohjelman jälkeen. Olin tietoinen et jos jään kattelee TV:tä niin nukkumaan meno viivästyy ja en saa mitään järkevää aikaseks. En myöskään ole ollut Facebookissa sen jälkeen kun tulin kaupasta.
Sen sijaan käytin aikani siihen et otin vanhan lukion englannin kirjan ja kansion kaapista esiin. Heitin englantipaperit roskiin ja täytin kansion tyhjillä papereilla ja "blogipapereilla". Mun englannin vihossa oli paljon tyhjiä papereita, laitoin ne kansioon ja heitin loput paperinkeräykseen. Ja niin oli mun blogikansio valmis.
 |
| Blogikansio. |
Poika makaa patjalla. Se luki sen sarjakuvakirjaa ja kuulin äsken selvästi et se laittoi kirjan pois. Toivon mukaan kohta nukahtaa. Meni taas pitkäks hänen nukkumaan meno. Täytyy yrittää herättää se aikaisin ja jaksaa herää myös ite. Nyt on mentävä hampaanpesulle ja sit ottaa piilarit pois, rukoilla ja mennä nukkumaan.
---
Kello on 23.09 ja olen menossa nukkumaan. Poika on myös yhä hereellä. Huomasin tossa aikaisemmin et meidän risa ovisilmä on nyt ehjä! Ei kait mun 9 vuotias osaa korjata sitä? No mä kun kysyin niin selvis et hän se oli sen korjannut. Nyt se korjaa taskulamppua. Sanoin et kohta se on hänkin jotain junatunnelia rakentamassa insinöörikoulutuksellaan. :)
 |
| ovisilmä. |
