tiistai 16. heinäkuuta 2013

"Ajattelin että ehkä olo helpottuu nyt mut se vaan paheni."

Maanantai 15 heinäkuuta 2013.

Sain vihjeen laittaa huivin silmien päälle kun menee nukkumaan ja niinpä mä otin yhden aluhuivin ja sen sijaan että oisin laittanut sen otsalle niin laitoin sen silmille. Ja sit laitoin Koraania tulee kännykästä ja nukahdin.

Aluhuivi.
Heräsin kerran ja nukahdin uudestaan. Sit soi ovikello kun kaverit taas oli oven takana kun sana ei tunnu menevän perille ettei poika tule ulos! Eikö ne voi antaa 30 päivää vuodesta meidän olla rauhassa? Ovat tosin sen verran pieniä etteivät tiedä mitä 30 päivää tarkoittaa mut oikeesti se tulee ulos sit kun tulee.

Poika meni avaa oven, sanoi sanottavansa ja jäi sit hereelle kun oli sulkenut oven. Hän oli siis ollut myös nukkumassa ja me heräsimme molemmat ovikellon soittoon. Ja hän meni tietty heti koneelle. Mä jatkoin unia kunnes kello tuli 13.00 jolloin heräsin lämmittää pojalle ruoan.

---

Kello on nyt 13.55. Pojalla on 5 minuttia aikaa syödä ja juoda ja sen verta malttia sil oli lähteä koneelta et haki vettä ennen kun alkoi paastoo. Se saa nyt opetella olemaan itsenäisempi ja yksi mikä on tärkeää on opetella olemaan tietoinen ajankulusta ja muista tekemisistä.

Itellä on myös ollut siinä suuri ongelma varsinkin ennen diagnosia mutta myös diagnosin jälkeen. Mut se on helpottanut kun olen diagnosin myötä oppinut laittaa menot ylös (ei pelkästään kalenteriin) plus muistutuksia kännykkään.

Joskus saatan hyvinkin "herätä todellisuuteen" tietokonemaailmasta ja miettiä et oliko mul tekemistä voi onko se ok et istun tässä yhä. Luulen et lääkkeet ovat siinä myös olleet apuna. Ja yks mikä on niin esim. nyt en ole avannut konetta viellä.

Mitä myöhemmin avaan, sen parempi ja sitten kun avaan niin en avaa Facebookia vaan hoidan virallisia asioita ensin. Mulla on vieroitusoireita ja kokoajan mietin et mitäköhän siel kirjoitellaan ja haluan päästä itekkin kirjoittaa mut täytyy ajatella et ensin työ ja sitten huvi. Se ei tosin aina onnistu.

Ja sitten kun menen Facebookiin niin jos tulee joku pakollinen meno niin malttaa jättää sen koneen hetkeks. Tätä pitäis pojalle kans treenata ja jos ei onnistu, otan koneen kokonaan pois.

---

Kello on nyt 14.28. Aloin tiskaa kun muistin et puhelinaika sinne mistä saan työttömyystukea menee kohta umpeen. Jätin siis tiskauksen kesken ja soitin. Sain asiat sujumaan eteenpäin, he lähettävät yhden hakemuksen täytettäväks ja sit todisteen päätöksestä ja kuin paljon saan rahaa päivää kohden. Hän neuvo mua myös miten laskea vuositulot. Vähän alkaa ahdistaa kun laskuja on paljon maksettavana ja oon epävarma mun tuloista mut mä luotan Jumalan apuun. Nyt on mentävä jatkaa tiskausta.

---

Kello on nyt 15.31. Tiskit on tiskattu ja sain jopa jynssättyä vähän lavuaaria erikoisvahvalla aineella. Huomasin et toinen altaista on vähän tukossa joten täytyy sekin putsata joku päivä. Naapuri selvästi imuroi... kuulen kuin hän selvästi imuroi nurkista ja seinän vierestä ja kun hän siirtää huonekaluja jotta pääsee imuroimaan niiden alta.

Jotenkin mietin että pitäis saada sama motivaatio. Tosin ei meidän kämppä lopulta niin sotkunen ole mitä ehkä yleensä ADHD-koti on. Mut pölyt pitäis pyyhkiä useammin enkä muista milloin viimeks lattiat on luututtu. Tosin ei niitä ole hyvä luututa jatkuvaa ettei materiaali mene pilalle. Niin mä olen käsittänyt.

Poika tossa aikaisemmin sanoi että haluaa kattoa hänen DVD filmejä koneelta mut hänen kone ei jostain syystä pyörittänyt levyjä ja pojalle tuli paha mieli. Ajattelin et kun mul on kerta tiskaaminen kesken ja ajattelin hoidella virallisia asioita plus levätä niin se voi yhden filmin kattoa mun koneelta. Hänelle tuli heti hyvä mieli.

Hänen kone on mun vanha kone. Sain sen perheeltäni ylioppilaslahjaksi vuonna 2008. Myöhemmin, 1.5 vuotta sitten ostin nykyisen koneeni "häälahja" rahoilla koska se eka kone lakkasi toimimasta. Pojan isän kaveri sai sen korjattua myöhemmin.

Mut se kone ei silti ole entisensä. Windows Vistan sijasta siinä on Windows 7. Se toimii muuten hyvin mut se välillä takkuilee (mikä ei johdu netistä koska mulla toimii hyvin) ja sit saattaa tulla "Jim on kuollut" juttuja kun koneen muistissa ei ole tarpeeksi tilaa pyörittämää sitä kaikkea mitä poika haluaa tehdä netissä.

Se ei myöskään toimi ilman johtoa eli akkusysteemi on jotenki rikki ja nyt sitten huomattiin myös että se ei pyöritä DVD filmejä. Se kuumenee tosi helposti ja tuuletin pitää aika isoo ääntä. Huomasin että esim. Clas Ohlsonilla on sellainen alusta mikä viilentää koneen tuuletinta ja se ois just hyvä mun pojan koneelle mut valitettavasti ei ole varaa. Alla on linkki ko. tuotteeseen:

http://www.clasohlson.com/fi/J%C3%A4%C3%A4hdytysalusta-Targus-AWE55EU/Pr383752001

Aattelin kertoo tän ettette ihmettele miks mä valitan köyhyydestä kun mul kerta on varaa kahteen koneeseen. Molemmat ovat siis lahjoja. TV on vanha ja paksu, vähän pelkäänkin että joku kaunis päivä se sanoo ittensä irti eikä mulla ole varaa uuteen.

Nyt jo on alkanut tulee jotain ihme häiriöviiruja ja olen ajatellut sen johtuvan digiboxista ja on tehnyt mieli soittaa ja valittaa mut nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleen et ehkä se johtuukin TV:stä. Sitä TV:tä en myöskään ostanut vaan pojan isä maksoi sen silloin kun oltiin yhdessä.

Se TV jäi ensin hänelle vaik oisin saanut sen jo silloin ottaa mukaan. Hän kun ei juuri kato TV:tä. Mut sit laki muuttui ja TV lupa tuli maksettavaks myös niille joilla on tietokone joka voi pyörittää TV ohjelmia niin pyysin sen TV:n itelleni koska TV lähetysten kattominen oli raskasta koneelta, varsinkin silloisella netillä.

Luulen itseasiassa että vika oli nimenomaan netissä ja se oli myös yksi syy siihen miks vaihdoin parempaan nettiin. Digiboxi on puol vuotta ilmainen ja sen jälkeen JOS haluan pitää sen niin maksan 159kr/kk siitä. Päätöksen teen sitten, riippuu ehkä siitä onko TV yhä ehjä vai ei.

Imurin sain myös ilmatteeks samoin taitaa kaikki meidän huonekalut olla saatuja enkä ole maksanut niistä mitään. Ison pennin olen siis säästänyt.

---

Kello on 16.04 ja päätä särkee vähän ja on pientä janoa. Join liian vähän vettä vaikka mielestäni join aika hyvin. No tänään täytyy juoda enemmän. Mul on piilaritkin laittamatta joten sekin voi vaikuttaa. Sen sijaan nälkä ei ole juuri ollenkaan.

Semmoista pientä nälän tunnetta voi tulla jos esim. ahertaa vähän enemmän kuten se tiskialtaan jynssäys mut ei ole silleen heikko olo mut kumminkin olen vähän väsynyt. Voi olla et lepään vähän kohta.

Sit voisin laittaa ne piilarit ja soitella "Kelaan" ja täytellä niitä vuosituloja nyt kun niistä alkaa saamaan vähän enemmän jotain tolkkua. Poika on yhä mun koneella.

Piti viel mainita et pelkällä lasagnella en ois pärjännyt näin hyvin. Kyl ne taatelit on tehnyt ison vaikutuksen. Opein tästä sen et kun rahat on tiukilla niin kannattaa ostaa taateleita.

---

Kello on nyt jopa 01.33 ja meni myöhäseks tää kirjoittaminen koska aikasemmin olin sen verran huonossa kunnossa. Mulle iski niin kova päänsärky että menin sitten olkkarin patjalle makaamaan, laitoin aluhuivin silmille ja laitoin taas Koraania tulee koneesta. Poika oli samalla omalla koneellaan.

Heräsin sit pari kertaa ja jatkoin taas nukkumista koska päänsärky jatkui yhä. Lopulta heräsin muutama minutti ennen aikaa jolloin sai alkaa syömään. Poika se tais mulle huudella että alkaa olee aika. Nousin ylös ja hain meille maitoa mut mulla oli yhä pää kipee.

Sitten kun sai rikkoa paaston niin otin maitoa ja muutaman taatelin. Ajattelin että ehkä olo helpottuu nyt mut se vaan paheni. Tunsin että kohta oksennan, se oli kuin migreenikohtaus. Päätä särki, mua oksetti, valot ja äänet olivat voimakkaita.

Sitten tuli muistutus lääkkeestä. Mun oli pakko ottaa se niin pian kun mahdollista että jää mahdollisimman iso tauko seuraavaan lääkkeeseen mut tunsin etten pysty siihen. Ajattelin että jos otan sen niin oksennan sen ulos. Otin silti riskin ja se pysyi sisällä.

Mut huono olo jatkui. Oli tarkoitus ottaa leipää mut en pystynyt edes voitelee mun leipiä. Sain otettua kaks leipää ja laitettua ne lautaselle mut margariinin ja juuston ottaminen jääkaapista oli liian rankkaa. Puhtaat tiskit piti myös laittaa kaappiin mut sitäkään en kyennyt tehdä.

Onneks huomasin juomajugurtin ja ajattelin et on parempi ottaa se jugurtti. Se helpotti vähän oloa mut huono olo oli yhä. Aloin myös palelee ja hain fleecetakin päälle. Ajattelin mielessäni että pitäis päästä rukoilee mut siinä kunnossa se ei onnistunut. En pystynyt edes koneelle menee tai blogiin (vihkoon) kirjoittamaan. Istahdin sohvalle pojan viereen juomajugurtti kädessä ja join siitä välillä.

Lopulta en pystynyt juomaan sitäkään loppuun. Mun aluhuivi oli onneks mun kaulan ympärillä joten vedin sen silmille ja koitin levähtää vähän. Poika höpötti jotain välillä mut pyysin rauhottua koska mun päätä särkee. Sit alkoi olo jo vähän helpottaa ja huomasin et on pakko rukoilla nyt, muuten se tulee tehtyä myöhässä.

Menin vessaan tekee wudun (rukouspesu) ja kun tulin ulos niin seuraava rukousaika oli jo tullut. Tein molemmat mut toisen niistä myöhässä. Halusin tehdä ajallaan mutta olo oli niin huono etten vaan pystynyt. Ajattelin että jos ei olo tästä helpotu rukouksen jälkeen niin otan särkylääkkeen.

Olo helpottui ja tunsin etten tarvi särkylääkettä. Istahdin koneen ääreen ja aloin kirjoittaa blogia puhtaaks. Samalla join vettä ja kävin vessassa. Tätä mä tein jatkuvasti ja teen yhä. Joudun lähtee välillä pois koneen äärestä koska on mentävä vessaan. Ja sit on taas juotava, kova jano iskee uudestaan ja uudestaan ja mä juoksen vessassa. Mut tätä ei voi jatkaa kuin pitkään tahansa koska paasto alkaa taas 2.15.

En ole viellä toipunut edellisestä paastosta kun pitää jo aloittaa uus. Otin myös vähän lasagnea ja olen syönyt myös taateleita mutta enimmäkseen olen vaan juonut vettä. Päätä särkee yhä. Tai sanoisko taas sillä yhdessä vaiheessa se oli jo niin pientä että voi melkein sanoa että oli häipynyt kokonaan.

Mietin että jätänkö paaston väliin huomenna ja korvaan sen päivän joku toinen kerta sillä terveydellä ei pidä leikkiä ja se on okei että ei paastoo jos ei pysty. Mulla on myös oikeus rikkoa paasto huomenna jos tunnen ettei se onnistu mut mun pitää ihan oikeesti tuntea etten pysty jatkamaan. Sit se päivä on korvattava. Mut jos rikkoo paaston turhaan eli on aloittanut ja sit ajattelee että "plääh en mä jaksa paastoo" ja rikkoo paaston vaik ois kyennyt jatkaa niin sit pitää paastoo 60 ylimäärästä päivää.

Mut kyl mä ajattelin ainakin yrittää ja jos en pysty niin en pysty. Jumala auttaa niitä jotka tekee jotain Hänen mieliks. :)

Otin lopulta särkylääkkeen mutta niin lähellä sitä 2.15 että päätin ottaa vaan 200g koska se toinen ADHD lääke on myös otettava ennen 2.15.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Uni ei vaan tule.

Sunnuntai 14 heinäkuuta 2013.

Kello on 3.55. Mä olin aikaisemmin niin varma et kun pääsen sänkyyn niin nukahdan heti. Olin niin väsynyt ja olenhan mä yhä väsynyt mut uni kun ei tule niin se ei tule. Ajatukset pyörii jo huomisessa ja tulevaisuudessa. Kuulemma ei pidä väkisin pakottaa itteään nukkumaan joten katotaan jos vaik Facebookista löytyis jotain.

---

Kello on 4.37 ja uni ei tuu vaikka väsyttää ja nyt on nälkäkin. Selailin vähän Facebookia myös mut uni ei yhä tule. Nyt on jo periaatteessa aamu enkä ole nukkunut yhtään. Mietin jos siirtyisin olkkarin patjalle joka on paljon pehmeempi mitä sänky. Mul on niska kipee mut ei ole varaa kunnon tyynyyn.

---

Kello on jo 5.34. Otin banaania ja maitoa koska niiden kuulemma pitäis auttaa nukahtamiseen ja menin nukkuu olkkarin patjalle. Mut uni ei tullut. Ajatukset pyöri päässä. Väsyttää mut uni ei tule. Aurinkokin on jo noussut mut mä en ole nukkunut.

Olkkarin patja.

Ehkä siirryn kohta sohvalle kattelemaan TV:tä ja sit yhtäkkiä huomaan että olen nukkunut sohvalla. Mut taitaa olla toiveajattelua vaan, tuskin mä nukahdan vaikka väsyttää.

---

Kello on 13.44. Toiveajattelu onneks toteutui. Kattelin Al Jazeera English kanavaa samalla kun makasin sohvalla peiton alla ja sitten ainoastaan kuuntelin koska silmät eivät pysyneet enään auki ja lopulta nukahdin. Heräsin siihen kun pojan isä soitti että on tuomassa poikaa takas.

Poika tuli lopulta kotiin ja kertoi millaista oli isän luona ollut. Hän ei ollut syönyt isän luona sitä makaronilaatikkoa joten sanoin että syö sen nyt ennen kello 14.00. Siirsin petivaatteet sohvalta patjalle jotta pojalla ois tilaa sohvalla. Ite välillä istun, välillä makaan patjalla.

Tekis mieli jatkaa nukkumista mut samalla on nälkä ja pitäis syödä. Ajattelin sit mennä suihkuun ja alkaa tekee sitä lasagnea.

---

Kello on 17.10. Nukahdin olkkarin patjalle. Heräsin siihen kun ovikello soi. Naapurin poika oli siellä taas vaik ollaan sanottu et ei poika tule ulos pitkään aikaan.

---

Kello on nyt 18.38. Kävin suihkussa ja nyt pitäis alkaa tiskaa ja laittaa ruokaa. Alan paastoo huomenna joten ruoan on oltava valmis sanotaanko 01.00 mennessä. Onhan tässä aikaa mut kun se mun aloitekyky voi olla huono. Sit pitäis sitä kaavakettakin täytellä.

Ajattelin et jätän nyt pankkikortin kotiin. Mul on nyt n. 50kr tilillä ja loppu kuusta tulee lisää rahaa. Maksan laskut ja muut menot kuten pojan lukukausilippu ja sit JOS jää rahaa ruokaan niin voin käyttää pankkikorttia ruokaan. Muutoin lainaan rahaa tutuilta tai sit olen ilman ruokaa. Onneks nyt on Ramadan ja tulee syötyä vähemmän.

---

Nyt on kello 23.48. Mä olen syönyt leipää, tehnyt ruokaa ja kirjoitellut kavereiden kanssa Facebookissa. Kello 02.14 jälkeen en saa enään syödä enkä juoda mitään ilta 21.58 saakka. Siitä tulee siis noin 20 tuntia paastoa mut täytyy muistaa että nukun siitä ajasta n. 9 tuntia mikäli saan unta ja sit päivän mittaa voin nukkua/levätä jos siltä tuntuu.

Mä pääsen helpolla koska olen työtön mut moni käy töissä ja sen takia paasto käy hankalaks ei ainoastaan sen takia että työnteko vie energiaa mutta yöunet jäävät myös vähäiselle. Mutta Jumalan avulla hekin selviävät. :)

Ruoka minkä tein oli siis lasagne. Sitä sit syödään vähän ennen nukkumaan menoa ja taateleita myös on syötävä. Kuulin muuten että joku pärjäs sen 20 tuntia seitsemällä taatelilla, lasillisella maitoa ja muutamalla lasillisella vettä. Niin ravitsevia ne taatelit ovat.

Lasagne.

Nyt taidan jättää kirjoittamisen tähän tältä päivältä. Katotaan miten jaksan kirjoitella paastoessa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

En tykkää yhtään kun pitää merkata vuositulot!!!

Lauantai 13 heinäkuuta 2013.

Kello on 2.44 ja ollaan vasta menossa nukkumaan. Poika alkaa olee vähän liian riippuvainen tohon koneeseen. Myönnän et mä istun itekki ehkä liikaa koneen ääressä mut pysyn silti hyvin ajan tasalla ja saan tehtyä monesti mitä pitää, kuten laitettua ruokaa.

Meidän uskontoon kuuluu suorittaa viis rukousta päivässä. Hänen oli vaikeuksia pistää se Youtube video siks aikaa paussille et sais 5-10 minuttia ajastaan käytettyä rukoukseen, sit voi mennä taas koneelle.

Mut ajatelkaa, vaik sanoin et karkkia tulee vasta sit kun on rukoillut niin silti hän jäi koneelle. Hän oli mielummin ilman makeisia, kunhan ei tarvinut jättää konetta. Ja jos menin sanoo jotain niin hän karjas takas.

Alkaa huolestuttaa. Se kattelee niitä mindcraft pelejä Youtubesta. Sanoin et saa viedä sen koneen isälleen eikä tuo takas. Ja jos tuo takas niin pistän koneen piiloon. Nyt alkaa vieroitus. Mut mun pitäis näyttää hyvää esimerkkiä ja olla ite myös enempi pois koneelta.

Mä oon valmis menee nukkuu mut poika on yhä koneella. Käskin jo tunti sit sulkee koneen. Jos meen ottaa sen väkisin siltä pois niin ehkä se alkaa huutaa mikä ei ole hyvä keskellä yötä ajatellen naapureita.

---

Heräsin 10.50 siihen kun pojan isä soitti. Sovittiin et puolen tunnin päästä tulee hakee pojan. Sanoin pojalle et pistää koneen kiinni. Hän oli siis herännyt mua aikasemmin ja mennyt tietty heti koneelle.

Pakkasin hänen reppuun koneen, ruokalaatikon, tehtäväkirjan, yhden lapun ja kännykän laturin sekä tietty myös koneen laturi ja kuulokkeet.

Laitoin hänen kännykkään herätyksen 13.00 muistuttamaan että on tunti aikaa syödä. Sit hän voi syödä sen repussa olevan ruoan. Poika ei aina tykkää isänsä laittamasta ruoasta ja isänsä paastoo tänään niin helpotan hänen taakkaa samalla. Laitoin myös erikseen ulkohousut ja takin muovikassiin siltä varalta et jos tulee viileempiä ilmoja.

Poika halus jo lähteä pihaan odottelee isäänsä niin saa samalla leikkiä kavereiden kanssa. Mä vaan kokoajan mietin et ottaako hän varmasti kaikki mukaan kun isä tulee hakee.

---

Kello on 11.33. Istun sängyn laidalla ja mietin mitä teen. Jatkanko nukkumista? Mä tuskin saan unta kun puolen tunnin päästä soi kello. Tosin ei mulla ole mitään syytä herätä just 12.00. Vai menenkö syömään jotain ja sit puoleks tuntia juoksumatolle. Nyt ois viimeinen mahdollisuus kun huomenna todennäköisesti paastoan. Tosin nyt on myös lauantai ja alakerran naapuri ehkä on kotona. Tai sit se voi hyvinkin olla myös lomalla.

Pitäis siel kaupassakin käydä kun ei ole ruokaa ja yöks pitää tehdä ruokaa. Ja pitäis suihkussa käydä ja pestä pyykkiä. Nyt alkoi tuntuu taas stressiltä ja asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Ehkä mä unohdan sen juoksumaton ja sen sijaan syön ja lähden kauppaan. Sit katon kerkeenkö juoksumatolle vai en. Pyykkiä ajattelin kumminkin pestä ja käydä suihkussa.

---

Kello on 14.42. Poika on isällään. Mä katoin lähes tunnin kestävän ohjelman Youtubesta mikä käsitteli Touretten syndroomaa. Nyt pitäis lähteä sinne kauppaan mut ensin on kirjoitettava kauppalista. Mä en muuten mennyt sit enään nukkumaan ja sain tiskattua tiskit myös. Täällä on niin hiljaista, ainoa mitä kuulen on jääkaapin surina, kellon tikitys ja ilmastoinnin ulina.

---

Kello on nyt 17.39. Kävin kaupassa ja mua ahdisti. Kävin juuri sen ketjun kaupassa missä olin harjoittelussa. Missä pomo huus mulle. Ne tuotteet toi muistoja mieleen, niitä mä hyllyttelin. Elin silloin toivossa et saan kesätöitä mut mitä mä oikein kuvittelin, tämmöinen vammanen paska!

Olotila ei helpottunut kun pääsin kassalle. Melkein kaikki rahat meni, rahat jotka olin säästänyt ens kuulle mutta oli pakko käyttää nytten. Aikaisemmin olin ollut murohyllyllä ja yritin katella mahdollisimman halpoja ja terveellisiä muroja.

Huomasin sit et yhdet suht terveelliset murot olivat tarjouksessa, 2 pakettia 45kr. Laitoin ne jo koriin mut sit ajattelin et mul on viel vähän muroja jäljellä kotona sekä myös puuroa ja müsliä. Parempi käyttää ne ensin ja sit ostaa lisää. Ehkä mun rahatilanne on sit parempi mut nyt voin käyttää sen 45kr johonkin muuhun.

No arvatkaas mihin mä sen 45kr käytin? Suklaaseen!!! Oliko se nyt sit parempi vaihtoehto? Ois mielummin kannattanut ostaa ne murot sillä rahalla ja jättää suklaat hyllyyn. Sitä paitsi mul oli suklaata jo ennestään kotona.

Kotimatkalla ja kotona ajattelin taas paljon. Ajattelin et miks elää elämää niin et joudun lainaa rahaa kun voisin elää elämää niin että maksan velkoja takasin? Onko pakko olla hienot samsung galaxy kännykät ja digiboxit extra kanavineen?

Jos oikein vähällä haluaa elää niin silloin voi salikortin ja juoksumatonkin korvata vaikka lenkkeilyllä. Se on tietty talvella vaikeempaa mut silti mahdollista. Mut ne on mulla nyt mitkä on mut ajattelin et kun juoksumatto on maksettu niin mitäs jos mä maksaisinkin velat pois ennen kun alan mitään tiskikonetta ostelee?

Hammaslääkärissäkin pitäis käydä mut senkin vois hoitaa sen jälkeen. Mulla tosin särkee hammasta joten en tiedä kauan voin senkin kanssa odotella. Mulla on yks lohjennut hammas mikä pistää särkemään.

Vaik mä olin pistänyt rahaa johonkin mihin mulla ei välttämättä ollut varaa niin silti jos vertaan omaa lapsuuttani niin poika on elänyt aika köyhää elämää. Eikä mun vanhemmat mitään miljonäärejä ole mutta he ovat työelämässä.

Mun ei ikinä tarvinnut kuulla lapsena ettei ole varaa. Me saimme siskon kanssa sukset, luistimet, pyörät ym. aina tarvittaessa. Muistan myös sen kun joka kevätjuhlaan ostettiin uus mekko ja uudet juhlakengät. Mun poika taas saa aina tyytyä niihin mitä kaapista löytyy. Mitään kunnon juhlapukua ei ole, pääasia on että hän on käynyt suihkussa ja vaatteet ovat puhtaat.

Mulla kuulemma vauvana oli vaunut mitkä oli siihen aikaan harvinainen uutuus ja kalliit joihin ei kellä tahansa ollut varaa. Ihmisten päät olivat kuulemma kääntyneet kun he työntelivät mua niissä vaunuissa. Mun pojalle kun ostin Teutonian yhdistelmärattaat niin sossusetä meinas pudota tuolilta kun kuuli mitä ne maksoi.

Vaikka mulla ei ole mahdollisuutta tarjota pojalle rahallisesti samaa rikkautta mitä itse sain lapsuudessani niin haluan kumminkin yrittää pystyä elää elämää missä ei tarvi olla ihan pihinä. Meillä ei ehkä ole varaa yhteen asiaan mut meil voi olla varaa toiseen asiaan mikä myös on jotain kivaa.

---

Kello on nyt 18.13. Löhöön sohvalla ja hammasta särkee vaik otin purkkaa. Yöunet jäi vähiin ja tekis mieli nukahtaa tähän mut pesukone on päällä ja mun on nojattava sitä vasten silloin kun se linkoo.

---

Kello on 18.57 ja pyykit on pesty. Otin ylimääräisen annoksen suuvettä ja se helpotti hammassärkyä mut ei poistanut sitä kokonaan. Aloin myös täyttelee asumistukihakemusta. Taas uus kaavake ja ahdistus. Lähinnä tulojen täyttely ahdistaa.

Sossun papereissa kysytään kuukausitulot mut asumistuki hakemuksessa kysytään vuositulot. Se on paljon helpompi täyttää tulot kuukauden takaa kun riittää että kattoo tiliotteesta mitä mä sain mut vuositulot pitää laskee ja siitä en tykkää yhtään!!!

Mä en edes tiedä mikä kaikki lasketaan tuloiksi. Kait se on ne mistä vedetään veroja eli mun tapauksessa ainakin työttömyystuki. Nyt ois hyvä hetki täytellä kun en paastoo mut pläääh pläääh pläääh ei huvita yhtään. Tekis mieli vaan nukahtaa tähän sohvalle.

Osa asumistuki hakemuksesta.

Muuten tossa pesukonetta vasten nojailessani tuli mieleen yks asia. En tiedä olenko maininnut mut olen ajatellut tehdä blogin ruotsiks mis haastattelisin maahanmuuttajia. Kun nojasin pesukonetta vasten niin luin samalla kirjaa missä joku haastatteli ihmisiä joilla oli erilaisia psyykkisiä sairauksia ja ne ihmiset kertoivat millaista on elää niiden sairauksien kanssa.

Niillä oli esim. ADHD, Asperger, kaksisuuntainen mielialahäiriö, fobia, skitsofrenia, ahdistusta, masennusta jne... Aloin sit miettii et miks mä pistäisin ilmatteeks nettiin mun haastattelut kun voisin yrittää tehdä siitä kirjan ja tienata sillä rahaa!

---

Kello on 21.09 ja kattelen Suomi-Ruotsi naisten jalkapallomatsia. Ruotsi johtaa 3-0. Sen huomaa myös miten Ruotsi on parempi joukkue. Ruotsin maalivahti on lähes työtön. Samalla tietty Facebook vie huomiota ja asumistuki hakemus saa näköjään odottaa keittiön pöydällä.

Hitto en mä tiedä mikä lasketaan tuloiksi... Ajattelin soittaa huomenna sinne mistä saan työttömyystukea muutenkin niin voisin samalla kysyä. Ehkä heillä on lähettää mulle postitse valmis paperi missä lukee kuin paljon olen saanut heiltä tän vuoden puolella tuloja.

---

Kello on 22.38. Matsi päättyi ja Ruotsi voitti sen 5-0. Oli jotenkin odotettavissa. Ei Suomi pärjää jalkapallossa, on sit kyse miehistä tai naisista.

---

Kello on nyt 00.04. Meni vähän myöhäseks tää kirjoittaminen kun jäin kirjoittelee yhden kaverin kaa Facebookissa ja unohdin kokonaan blogiin kirjoittamisen. Luulen että se ettei poika ole nyt täällä pisti mun rutiinit myös sekaisin.

Ehkä mun kroppa luuli kokoajan että poika on pihalla kun ei se ole kotona ja siten sai mut alitajuisesti luulemaan että kello on vähemmän mitä se oikeasti on. Mä tunnen myös pientä ahdistusta ja tajuan että se johtuu siitä ettei poika ole täällä halattavana.

Tiedän että hän on isän luona ja olen siitä iloinen koska siitä on pitkä aika kun isällään on viimeks ollut aikaa pojalle ja nyt kun sillä oli aikaa niin tottakai poika sai mennä sinne.

Mulle vaan kun nää rutiinit ovat niin tärkeitä ja poika on ollut osa mun rutiineja ja yhtäkkiä kun hän ei olekkaan täällä eli rutiinit menee sekaisin niin se pistää mut vähän sekaisin myös. Täytyy yrittää saada isänsä kaa sovittua tarkat tapaamiset niin se helpottaa sitten muakin.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tänään oon ollut paljon Facebookissa mut silti kerkesin tekee kotiaskareita. :)

Perjantai 12 heinäkuuta 2013.

Heräsin ensin 10.20 siihen kun olin kuulevinani ovikellon soivan. Ajattelin mielessäni et taasko ne kaverit on oven takana ja varauduin siihen et kohta soi taas ovikello mut ei soinut. Nukahdin uudestaan ja nyt kävi mielessä et olikohan se naapuri joka haki pyykkituvan avainta.

Heräsin myöhemmin uudestaan kun poika kyseli Ramadankalenteria. Olin piiloittanut sen taas. Se löysi sen ja oli innoissaan kun oli lempisuklaata, Maraboun 100g Polka levy. Maksoi vain 5kr koska päivämäärä meni pian umpeen.

Poika lähti pois huoneesta ja jatkoin nukkumista kun jonkin ajan päästä hän heitti kirjeen lattialle joka juuri oli pudonnut postiluukusta. Se oli sen uuden liittymän ensimmäinen lasku. Sen jälkeen en saanut enään unta. 913kr suuruinen lasku oli se!

Normaalisti mulla tulee olee 499kr/kk mut nyt toi tuli yli 1kk ajalta. En tiennytkään et se oli ollut jo käytössä kesäkuusta asti vaik aloin käyttää sitä vasta eilen. Ja varmasti tulee viel yks lasku edelliseltä liittymältäkin.

Mä annan teille nyt yhden neuvon, läksyn minkä itekki opein nyt kantapään kautta. Kun vaihdatte liittymää, sanokaa ensin ittenne irti edellisestä liittymästä ja vasta 3kk päästä hankitte uuden ettei tule molemmilta liittymiltä laskua samaan aikaan. Eri asia tietty jos on pakko, esim. mullahan lakkas yhtäkkiä kännykkä toimimasta niin oli pakko hankkia heti uus. Oisin tosin voinut mennä Clas Ohlsonille ja ostaa 400kr varakännykän käyttöön sen 3kk ajaksi.

Mut nyt enskuussa mun pitää maksaa kaks kännykkälaskua, kaks nettilaskua ja "kaks salimaksua" (salimaksu ja juoksumatto) + opintolainan lyhennys jne. Ei mun rahat tule riittämään! Se voi olla et mä yritän saada siirtää opintolainan maksua kuukaudella sillä sit syyskuussa ei pitäis enään tulla laskua vanhoilta liittymiltä. Muutoin joudun aivan varmasti lainaa rahaa tutuilta sillä voi olla et joudun lainaa vaik saisinki siirrettyä opintolainaa.

Mutta siis, muistakaa, jos mahdollista, sanokaa ensin ittenne irti ja sit n. 3kk päästä hankitte vasta uuden liittymän!

---

Kello on nyt 14.54. Poika söi kaks lautasellista makaronilaatikkoa ja joi maitoa ja vettä. Laitoin myös taatelit esille mut ei kuulemma tykkää. No se oli mun onni, jääpähän mulle enemmän. Hänellä oli vesipullo suussa kun mun kännykässä soi "herätys" kello 14.00. Sanoin että lopettaa juomisen ja hän lopetti.

Ite olin silloin Facebookissa ja sain aloitettua ruokailun vasta 14.00 aikaan. Söin sen perinteisen neljä leipää ja otin kupillisen teetä. Jäin hillumaan Facebookiin kunnes muistin et tiskit on tiskaamatta, pyykkiä on pesemättä ja piilarit on laittamatta. Menin laittaa pesukoneen päälle jonka jälkeen laitoin piilarit. Nyt pitää aloittaa myös se tiskaaminen.

Tossa aikaisemmin muuten Facebook lakkas hetkeks toimimasta ja mulle tuli tekoitku. Poika tuli ihmettelee ja naureskeli et "siinähän lukee et yritä muutaman minutin päästä uudestaan, kait sä muutaman minutin kestät?" Ja hetken päästä ne sivut toimi taas.

Ilmoitus Facebookilta.
---

Kello on nyt 17.14. Tiskit on tiskattu, yks koneellinen pyykkiä on pesty ja ne ovat nyt kuivumassa. Kylppärimatot ovat nyt koneessa mut kohta voin laittaa nekin kuivumaan. Taidan laittaa 30 asteessa pestävät viellä myös pesuun kun mahtuvat kuivuu kylppärissä.

Nälkä alkaa iskee mut en oikein osaa syödä vaikka saisin. Tavallaan se on hyvä sillä voi olla että huomenna alan paastoo. Vois ehkä imuroida myös meinaan tänään jos menee voimat niin voin sit tankata itteni. Päätin odottaa 30 asteen pesun kanssa huomiseen. Jos en paastookkaan huomenna niin voin mennä juoksumatolle vaik on lauantai ja sit suihkuun ja pyykkien pesuun. Ajattelin pestä 30 asteessa vaik paastoisinkin.

---

Kello on nyt 18.09 ja olen ollut koneen ääressä ja kuunellut nasheedeja (islamilaisia lauluja ilman instrumenttejä). Olin suunnitellut sitä imurointia mut nyt ovat voimat mennee. Yhden taatelin otin äsken mut tekis taas mieli syödä. Jos jotain jää muuten vaivaamaan millaisia ne nasheedit ovat niin laitan alas yhden esimerkin.


Makkarista tulee kostee ilma koska pyykit ovat kuivumassa. Jotenkin tuntuu et tuolla kestää pyykkien kuivuminen kauemmin mitä olkkarissa vaik kosteudenimijä on pyykkitelineen alla. Luulen syyn olevan se että se on pienempi huone. Mulla on ollut parvekkeen ovi auki mut nyt se on kiinni koska naapuri taas tupakoi. Täytyy mennä kohta avaamaan se ovi. Tuuletin on pois päältä päiväsaikaa ettei sähköä kulu.

---

Kello on nyt 20.31 ja sain vihdoin imuroitua. Olin jo olen yhä paljon Facebookin ääressä. Ajattelin tankata itteni ennen imurointia mut tankkasin itteni suklaalla. Puol levyä suklaata tyhjään mahaan ja imurointi heti perään niin ei hyvää päivää. En suosittele kokeiltavaksi.

---

Kello on nyt 21.21. En pääse pelaa Candy Crushia kun kolme kaveria täytyy lähettää mulle junalipun jotta pääsen eteenpäin ja kaks on jo lähettänyt mut yhden tarvin viellä.

Pojan isä soitti ja kyseli miten paasto on mennyt. Juteltiin niitä näitä ja sit hän ehdotti et poika tulis huomenna hänelle. Sanoin et se on okei ja eihän se ole nähnyt poikaa pitkiin aikoihin niin ihan kiva et kerkii nähdä nyt taas. Mulla vaan tulee olee kova ikävä kun olen tottunut et hän on joka päivä viihdyttämässä täällä. Toivottavasti isänsä muistaa että poika paastoo 14.00 lähtien.

---

Nyt on kello 23.10 ja poika on koneella kuten minäkin. Hän on ehkä vähän liikaa koneella mut toisaalta hyvä ettei ole kinumassa pihalle. Sanoin että voi ottaa koneensa isälleen mukaan.

Mul on paha olo. Tossa äsken huvitti kun otin neljä leipää ja maitoa. Kun olin syönyt leivät niin otin suklaalevyn esiin ja samalla tuijottelin tietokoneruutua. Kun olin jo syönyt jonkin aikaa suklaata niin huomasin että mulla on yks leipä viellä jäljellä! Sen siitä saa kun ei keskity siihen mitä tekee. No mä söin sen viimeisen leivän ja jatkoin suklaan syöntiä. Nyt yököttää.

Joka kerta kun täyttelen sossun papereita niin alkaa ahistaa. Tänään oli taas se hetki.

Torstai 11 heinäkuuta 2013.

Heräsin muistaakseni 12.30 aikoihin siihen kun poika huuteli jotain syömisestä. Nousin ylös, kävin vessassa ja laitoin syötävää. Ite otin neljä leipää ja teetä ja pojalle annoin maitoa, ison palan kurkkua ja lautasellisen spaghettia. Hän joi myös vettä.

Olin piilottanut hänen Ramadan kalenterinsa huoneeseen ja pyysin etsiä sen ja hän löysikin sen aika äkkiä. Olin laittanut kaks pientä Snickers suklaapatukkaa sinne. Kaks sen takia koska ei saanut mitään ekana Ramadan päivänä.

---

Nyt on kello 13.57. Periaatteessa pitäis tiskit tiskaa mut sossu menee pian kiinni, samoin pankki joten on pakko kiiruhtaa hoitaa virallisia asioita ensin.

---

Kello on 17.43. Sain käytyä asioilla. Menin ensin Nordeaan hakemaan tiliotetta jonka jälkeen menin sossuun. Otin hakemuksen ja istahdin alas. Täyttelin hakemusta kohta kohdalta ja kattelin tiliotteesta mitä tuloja olen saanut viime kuussa ja mitä saan tässä kuussa ja kuin paljon suunilleen.

Työttömyystuki, asumistuki, elatustuki, lapsilisät... kaikki vaan tukiaisia. Ja se sossutuki tietty lisäks. Ei yhtään palkkaa, ei edes opintotukea! Alkoi taas ahistaa. Olen tietty iloinen siitä mitä mul on kuten katto pään päällä, kraanasta tulee puhdasta vettä ja sähköt toimii ympäri vuorokauden. Maassa on rauha ja mua autetaan taloudellisesti ettei mun tarvi kadulla asua ja kerjätä ruokaa.

Mut se apu tulee toisten palkasta. Ihmisiltä ei kysytä "haluatko auttaa tätä köyhää naista ja hänen poikaa" vaan heiltä otetaan se raha väkisin. Se raha ei edes käväse heidän tilillä vaan se laitetaan suoraan mun tilille. Raha jonka he ansaitsevat tekemällä tunnollisesti töitä.

Haluaisin mielummin olla se jonka palkasta otetaan se raha. Nyt oon ollut kuukausi kuukauden jälkeen se joka on ottanut muilta apua vastaan. Mut miten näillä aivoilla tehdään töitä? Kysynpähän vaan! Ei tehdä ei! Ei ainakaan vuosi tolkulla ja ilman työnantajan haukkumisia.

Sit ollaan taas työttömiä ja jatketaan niitä hiton kaavakkeiden täyttelemisiä! Otin muutaman ylimääräisen kotiin kun tuskin mä töitä saan ja vaik saisinkin niin en mä siel kauan olis kun taas täyttelisin kaavakkeita.

Sossupaperit.
Sossusta kun pääsin ulos niin päätin soittaa pojalle mut se ei onnistunutkaan. Käynnistin kännykän (tai niin kun siinä luki "laitteen") uudelleen mut sama ongelma jatkui. Ajattelin et vika on pojan puhelimessa. Väkisin jäin miettii että onkohan sillä kaikki okei mut sit totesin mielessäni että hän on jo iso poika ja mun pitää luottaa siihen ettei tee tyhmyyksiä.

Menin sit kauppaan. En yleensä mene just siihen kauppaan koska siellä on ahdasta ja vaikeeta päästä eteenpäin koska myös asiakkaita on paljon. Se on myös kalliimpi kauppa mitä muut lähikaupat mut jos kerta asiakkaita riittää niin miks laskea hintoja. Mut siellä on helppo saada paniikkikohtauksen enkä kyl menis sinne töihin.

Mut nyt menin ostoksille sinne kun halusin ostaa pojalle Ramadan kalenteriin pikkusuklaita ja heillä yleensä on niitä ja olin oikeassa. En viitti kumminkaan mainita mitä kaikkea hänelle ostin siltä varalta jos hän sattuu lukee mun blogia hehe. Ostin myös tunisialaisia taateleita. Yleensä en tykkää taateleista mut päätin ostaa pienen pakkauksen maistiaiseks kun ne kuulemma pitää nälän kursissa. Paasto yleensä rikotaan taateleilla ja myös ennen paaston alkamista otetaan taateleita.

Ramadan kalenteri.
Ne taatelit olivat niin hyviä että voisin syödä niitä kuin karkkia söisin. Yks toisensa perään. Ne maistui karkilta. Haluan ostaa lisää. Poikakin sanoi ettei tykkää mut kun maistoi niin mielipide muuttui. Mun tekee mieli popsia niitä kokoajan mut täytyy hillitä itteni jotta säästyis kun en välttämättä mene huomenna kauppaan.

Taatelit.
Pääsin sit kotiin ja pojalla oli kaikki okei. Hänen kännykkä toimi hyvin mut hän ei pystynyt soittaa koska rahat oli loppu (pre paid liittymä). Kokeilin sitten soittaa hänen isälle mut sekään ei onnistunut eikä myöskään edes tekstiviestit menneet perille. 

Aloin ihmettelee tätä ja miettii että olenkohan mä maksanut kaikki laskut. Sit mä muistin että mähän olen hankkinut 3kk sitten uuden liittymän ja irtisanomisaika on nyt mennyt umpeen. Siksi se SIM-kortti ei toiminut. Hain uuden liittymän kortin ja sen jälkeen kaikki toimi taas. Se numero on tietääkseni väliaikainen ja tuun saamaan entisen numeroni taas käyttöön mut en tiedä milloin ja miten.

Mut mua ärsyttää nyt kun pitää tutuille ilmoittaa väliaikaisesta numerosta ja virastot on viellä pahempi. Ja mä olin just jättänyt sossupaperit sisään missä lukee se mun edellinen numero! No mä kun olin saanut vaihdettua SIM-kortin niin päätin kokeilla toimiiko netti. 

No totta hitossa meidän langaton netti toimii mun kännykässä mut mun pitää kokeilla uuden liittymän nettiä (mobiilidata) ja kokeilinkin myöhemmin ja toimi hyvin. Mut just silloin laitoin langattoman päälle ja jäin nettiin pidemmäks ajaks. 

Se että on koneeton päivä ei tarkoita että voin pitää koneen kiinni ja olla kännykän kautta netissä. Mun pitäis muuttaa nimitykseks "netitön päivä". Aloin kuuntelee sit kappaleita ilman instrumenttejä Youtubesta samalla kun kirjoitin blogia.

---

Nyt kello on 18.46. Kännykkä on hiljentynyt. Istun keittiöpöydän ääressä ja kirjoittelen blogia. Poika makaa sohvalla ja on koneella vaik on konee... netitön päivä. Hän oli saanut luvan olla koneella sen aikaa kun olen asioilla mut nyt pitäis koneen jo olla kiinni.

Eteisessä loistaa Ramadanvalot (jouluvalot) ja tiskit mun selän takana odottaa tiskausta. Ne ois pitänyt tiskaa heti kun tulin kotiin mut jumiuduin nettiin. Onneks on vaan muutama astia tiskattavana. Pyykkiä pitäis pestä mut siirrän huomiselle. Hitsi olin ajatellut et en mene huomenna ulos mut ehkä se uus numero pitää jättää sossuun ja hakee työttömyystuki hakemus, en tosin tajua miksi. Vastahan mä jätin hakemuksen sisään.

Tietty tulee taas mieleen ostaa kaupasta jotain. Millä rahalla? Ei hitto mun on pakko saada töitä jostain. Jospa sen kirjan kirjoittaisin kun tää blogiin kirjoituskin on jo tuonut "työkokemusta" vaik en mä tästä palkkaa saa hehe.

Nyt on mentävä vessaan ja hoitaa sit ne tiskit. Poika vois myös sulkea koneensa. Ai hitto se asumistuki hakemus on myös täytettävä, arabian opiskelut ovat menneet laiskuuden puolelle taas ja niitä housuja pitäis korjaa. Ai juu tänään on torstai eli kukille pitäis antaa sitä ravinnetta ja onhan ne hyllyt ja kaapit siivoomista vailla.

Kyllä se pläääh tunne tuli taas vaik otin molemmat lääkkeet. "Yks asia kerrallaan" on ajateltava jottei ahistuisi. Kaikkea ei voi tehdä kerrallaan vaan tekee sen mitä kerkii, pääasia on et en jää paikalleen vaan aloitan toisen asian kun yks asia on hoidettu. 

---

Kello on 00.29. Kukat sai ravinnetta ja tiskit on tiskattu mut olen myös aiheuttanut lisää tiskiä koska makaronilaatikko on uunissa. Senkin kanssa onnistuin taas tunaroimaan. Makaronit kun olin keittänyt niin huomasin että oli liian vähän. Pienen laskemisen jälkeen totesin että keitin 300g makaronia kun piti keittää 500g. No ei auttanut muu kun keittää 200g lisää, ilman lihaliemikuutiota. Hyvin se lopulta meni vaik tottakai ruoanlaitto viivästyi vähän.

Jäin miettii uskallanko syödä sitä ruokaa kun käsissä alkoi vähän kutiaa kun rikoin kananmunia kulhoon ja sit vähän jäi mun käteen myös. Sit tunsin vähän hengitysvaikeuksia tosin en tiedä kuvittelinko. Mun perheessähän on oikein rajua kananmuna-allergiaa joten ei olis ihme jos mulle puhkeis yhtäkkiä. Enhän mä ollut ennen siitepölyllekkään allerginen kunnes se allergia puhkes yhtäkkiä vaan sukulaisreissulla. Mulla kun ei ole mitään avaavia allergialääkkeitä mitä mun perheenjäsenillä taas on. Mutta Jumalahan se lopulta päättää meneekö multa henki vai ei.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Lääkeannoksen nostaminen tuotti tulosta.

Keskiviikko 10 heinäkuuta 2013.

Heräsin taas yöllä pariin otteeseen mut sit luin et maitoa on hyvä juoda ennen nukkumaan menoa joten testasin ja huomasin tehoavan. Nyt on sitten Ramadan alkanut mut mun on paljastettava heti kättelyssä etten paastoo nää ekat päivät. Muslimit ymmärtää heti mistä on kyse.

Kello on nyt 13.30. Heräsin lopulta 12.00 ja valmistelen nyt pojalle syötävää. Hän alkaa paastoo 14.00 ja on sitten syömättä ja juomatta sinne 22.05 asti. Koska en paastoo niin otan ite myös leipää ja teetä. Sit ajattelin käydä juoksumatolla ja suihkussa sekä tiskaa että pestä pyykkiä. Ulkona sataa vettä ja toivon ettei ala ukostaa koska sit suunnitelmat menis pilalle.

---

Kello on nyt 18.44 ja tänään on eka päivä sen jälkeen kun olen nostanut lääkeannostusta ja täytyy sanoa että huomaan eron heti. Aikasemmin ajattelin et pitäis tehdä ja pläääh ja ahistaa mut nyt mä tunnen enemmänkin että "sitten kun olen tehnyt sen niin voisin tehdä sen..." eikä tule sitä stressin tunnetta et on paljon tekemistä ja sit alkaa ahdistaa kun pelkään etten kerkeä. Eli asiat tulee helpommin ja nopeemmin hoidettua kun ei ajatukset ole tiellä häiritsemässä ja viemässä voimia.

Sain meinaan tehtyä mitä suunnittelin. Kun olin syönyt niin tiskasin tiskit, olin 30 minuttia juoksumatolla, kävin suihkussa ja pesin koneellisen pyykkiä jotka ovat nyt kuivumassa. Salama iski kerran niin että valotki kotona välkkyi mut sen jälkeen ei ukkosesta kuulunut. Jatkoin myös housujen korjaamista ja pesisin lisää pyykkiä mut edellisten täytyy keretä kuivua ensin.

Vaik en ole paastonnut tänään niin en ole syönyt mitään sen jälkeen kun söin leipää. Olen ainoastaan juonut vettä koska olin juoksumatolla. Tämä siitä syystä että ensinnäkin mun poika paastoo ja haluan tsempata olemalla ite myös syömättä tai sit syödä niin ettei hän huomaa ja toiseks se on hyvää treenausta mulle kun mä kumminkin alan paastoo ehkä jo viikonloppuna.

---

Nyt on kello 20.04 ja kirjoittelin vähän Facebookissa ja nyt katon paikallista "olet mitä syöt" ohjelmaa. Kahden tunnin päästä poika saa syödä ja se ei ole pitkä aika. Kun toi ohjelma on loppu niin sit on enään tunti jäljellä tosin toi ohjelma kun koskee just ruokaa niin se ei kauheesti helpota oloa. Mähän voin mennä syömään aikasemmin jos haluan mut enköhän mä sen kaks tuntia kestä.

---

Kello on nyt 23.24 ja ollaan syöty leipää ja maitoo. Keitin myös makaronia niin voimme syödä vähän paremmin sitten yöllä. Laitoin myös puhtaat astiat kaappiin. Concertan 54mg otin 23.00 aikaan vaik sen piti ottaa jo 22.00 aikaa joten saa nähdä miten käy kun otan Concerta 18mg sitten 02.00 aikaan. Ei siinä ole kun kolmen tunnin ero. Sit pitää ottaa se allergialääkekin sitä ennen, huomaan nyt että silmiä alkaa kutiaa ja nenässä myös vähän ärsyttää. Ehkä mun kannattaa ottaa se allergialääke nyt.

Mul ei oo yhtää kuvaa nyt niin nappasin netistä yhden... (Kuva: googlesta hakusanalla no picture).

Ha ha haa...





keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Lokin poikanen sai huomiota.

Tiistai 9 heinäkuuta 2013.

Yleensä aloitan kirjoittamisen siitä kun herään. Mut nyt aloitan siitä kun on jo aikainen aamu ja en ole saanut viel unen päästä kiinni. Kello on siis nyt 4.33. Poika nukkuu ja puhui myös vähän unissaan mut en saanut selvää sanoista.

Aurinko on noussut ja se loistaa taas sälekaihtimen läpi. Tuuletin on päällä vaik ei ole pyykkiä kuivumassa. Poika haluaa pitää sen päällä koska on kuuma ja mä haluan pitää päällä koska se pitää ihanan tasaista surinaa. Se peittää monen muun häiritsevän äänen ja siihen surinaan on helppo nukahtaa.

Mut nyt ei uni tule vaikka tuuletin on päällä. Otin aikasemmin kännykän käteen ja luin netistä keinoja miten voin saada paremmin unen päästä kiinni. Tämä ajatusten kirjoittaminen paperille oli yksi neuvo. Siel oli muitakin neuvoja kuten lukeminen, kofeiinin jättäminen ja ettei ole koneella juuri ennen nukkumaan menoa mikä ei mulle kyl ole helppoa.

Yksi kommentti oli mielenkiintoinen. Hän kirjoitti että pärjää keväällä vain 4 tunnin unella, syksyllä on nukuttava 9-10 tuntia ja talvella hän ei edes välttämättä kerkeä vaihtaa yöpyjamaansa. Eli kesällä kun on valoisaa ei ehkä tarvi nukkua sitä 9 tuntia niin kun nyt olen nukkunut.

Yksi ohje oli myös et pakottaa ittensä ylös aikaisemmin vaik se voi olla alussa vaikeeta mut siihen tottuu. Näin ollen uni tulee myös helpommin kun menee nukkumaan.

---

Kello on 4.44. Tunnen et kroppa on valmis menee nukkumaan mut aivot ovat pirteellä päällä. Eli samaan aikaan kun aivot antaa ajatusten lennellä niin kroppa huutaa lepoa! Mut niissä ohjeissa oli myös et ei pidä väkisin mennä nukkumaan vaan sit vasta kun keho antaa merkin et "väsyttää" niin sit on mentävä nukkuu. Mut siitä ei ollut keskustelua että miten toimia jos kroppa ja aivot ovat asiasta eri mieltä.

---

Heräsin 12.20 siihen kun aivastelin monta kertaa ja kun yhtään nenäliinaa ei ollut lähettyvillä niin oli pakko nousta ylös sängystä. Väsyttää yhä mut yritän olla menemättä nukkumaan jotta uni tulis paremmin sit yöllä taas. Poika nukkuu sohvalla. Jäin vähän miettii allergialääkkeen tehoamista kun mä kerta aivastelin ja nyt tunsin silmissäkin pientä kutinaa.

---

Kello on 15.10. Poika heräs aikoja sitten ja laitoin leipää ja teetä. Katoin eka suurinta pudottajaa TV:stä ja sen jälkeen poika halusi vaihtaa kanavaa. Hänen suureksi pettymykseks huomattiin että Nickelodeon ei toimi. Mä olin helpottunut sillä nyt mun ei tarvi soitella siitä kanavasta, yks asia siis hoidettu.

Mut poika oli tietty surullinen kun ei nää enään Turtlesia ja mullekin jäi vähän mielipaha kun jää moni hyvä ohjelma nyt näkemättä kuten Paavo Pesusieni mut samalla se kanava oli täynnä roskaohjelmia joita poika katsoi vaikka kielsin joten parempi siis näin.

Tilalle tuli Nick Jr. joka on tarkoitettu 2-6 vuotiaille ja meil on yks lastenkanava lisää jonka nimi on Barnkanalen mikä näkyy kaikilla, ei siis ole maksullinen. Mut nyt poika kattoo mielummin sitä Barnkanalia kuin Nick Jr. kanavaa ja jos huomaan et sitä ei se Nick Jr. kiinnosta niin vaihdan sen kanavan johonkin muuhun.

On itseasiassa parempi et on vain yks lastenkanava. Omassa lapsuudessani ei ollut erikseen lastenkanavaa (ei ainakaan meidän kotona näkynyt) vaan katottiin pikku kakkosta, puolikuutta ja sit joku Maija mehiläinen tai vastaava. Ne ohjelmat tuli silloin kun tuli ja muut ajat leikittiin joko sisällä tai ulkona. Kännyköitä ei myöskään ollut millä pelata pelejä.

Sain tiskattua. Olin ajatellut et poika voi sen aikaa olla juoksumatolla ja käydä suihkussa mut nyt on myöhäistä. Poika päätti sen sijaan istua TV:n ääressä ja aamupalakin meinas jäädä ottamatta kun oli niin keskittynyt TV ruutuun. Onneks kerkes kumminkin syödä. Juoksumatolle ei kuulemma halunnut mennä koska joutuu sit menee suihkuun. Mut nyt on lähdettävä sinne apteekkiin.

---

Kello on nyt 18.23. Kävimme pojan kaa apteekissa ostamassa mun ADHD lääkkeet, allergialääkkeet ja suuvettä. Rautatabletteja oisin myös ostanut mut kuulemma niitä ei pidä ottaa jos ei lääkäri ole todennut että mulla on raudanpuute.

No nyt selvis syy siihen miks heil on aina ne tabletit kassalla piilossa eikä hyllyllä esillä. Ne jäi siis ostamatta. Se suositteli jotain nestemäistä rautajuomaa mut ei ollut varaa siihen. Sanoin pojalle että kaupassa ne ovat halvempia mut sinne kun päästiin niin huomattiin että ne oli loppu. Rautavalmisteet jäi siis kokonaan ostamatta.

Apteekkiostokset.
Ostettiin kaupasta sit kaikkee muuta ja kotimatkalla nähtiin sitten lokinpoikanen joka oli loukannut toisen jalkansa. Häntä sitten ihasteltiin ja yks nainen mietti samaa kun minä että pitäiskö soittaa jonnekin. Alettii puhuu asiasta ja sanoin että luulen että se pitää napata ensin kiinni ja sit vasta soittaa ja hän kysyi että haluanko auttaa häntä nappaamaan kiinni mut en oikein ollut valmis ilman hanskoja kun ei sitä tiedä mitä bakteereita sekin karvapallo kantaa mukanaan.

Sain sit kuulla läheisen kaupan myyjältä että hän ja vastapäisen liikkeen omistaja ovat molemmat yrittäneet soittaa mut heille on sanottu että asialle ei voi tehdä mitään ja se lintu on annettava olla. Se on kuulemma liikkunut siellä jo kahden viikon ajan.

Mun oli vaikee uskoa sitä todeks etteikö häntä voi auttaa ja ajattelin tehdä parhaani auttaakseni pikkuista. Otin netistä jonkun numeron ylös ja soitin sinne mut he pyysivät (automaatti) että jätän mun numeron niin he soittavat takas. No mä jätin numeroni ja jäin odottelee soittoa.

Siinä jonkin aikaa seistii ihastellen kun toinen viehätti yleisöä suloisuudellaan ja kiljui niin söpösti (toisin kuin aikuiset lokit) kunnes muistin mun ruoat mummokärryssä. Sanoin pojalle et lähdetään kotiin ja ajattelin että voin mä kertoa linnusta vaik oon kotona.

No olin juuri päässyt kotiin kun soittivat. Olin soittanut eläinpäivystykseen vaik pitää soittaa villieläinpäivystykseen mut he antoivat mulle numeron ja soitin sinne suoraan. Sieltä tuli vastaus että kun kerta se poikanen osaa kävellä itse vaikkakin ontuen niin on parempi antaa hänen olla. Eli sain saman vastauksen kuin muutkin.

Mä sit kyselin kauhuissani kaikenlaista ja sain tietää että hän osaa itse etsiä ruokaa maasta kun kerta pystyy kävelee niin ei hänellä ole hätää. Voi olla että ajan myötä jalka paranee. Hän sanoi myös että vanhemmat lentelee siellä lähettyvillä ja kiljuu poikaselleen ja poika kiljuu takas eli he kommunikoivat keskenään ja vanhemmat ovat tietoisia siitä että hän on siellä. He vaan toimivat siinä mielessä erilailla mitä me ihmiset että aikuiset eivät ruoki poikasiaan sen jälkeen kun poikaset osaa jo ite kävellä (ja lentää) ja ettiä ruokansa.

Lokin poikanen.
Vaik en voi tehdä sille poikaselle mitään niin se puhelu oli silti hyvästä koska sain sit motivaatiota hoitaa muut viralliset puhelut mitkä piti hoitaa. Tosin yhdessä paikassa oli puhelinpäivystys jo kiinni.

Sit aloin kattoo allergialääkkeen pakkausselostetta. Ilokseni huomasin et siinä on pienemmän sivuvaikutukset mitä edellisessä oli. Väsymystä ei ole mainittu ollenkaan ja todella harvinaista (vähemmän kuin yksi 10 000:sta käyttäjästä) ovat uneliaita. Mut tämä lääke olikin kalliimpi ja luulen syyn olevan juuri ne pienemmät sivuvaikutukset.

---

Kello on 19.26 ja petasin sänkyni. Mietein myös jos laittais koneellisen pyykkiä myös pyörimään mut sit totesin että kello on jo aika paljon joten jätän huomiselle. Istahdin sohvalle kattoo ohjelmaa eläinpäivystyksestä joka sattui tulee sopivasti ajattelen tänäpäivästä tapausta mut en tiedä oliko juuri se päivystys jonne mä soitin.

Se ohjelma sai mut itkemään. Yks perhe tuli sinne koiransa kanssa koska sillä koiralla oli kipee jalka. Mutta hänellä oli suurempia ongelmia mitä jalka, hengitysvaikeuksia. He ottivat koiran sisälle mikä oli perheen pikkupojalle kova pala mut äitinsä lohdutti että "huomenna haetaan se kotiin".

Koira nukutettiin ja he kattoivat mikä oli syynä raskaaseen hengitykseen. Syynä oli että sen sijaan että kurkunpää (tai mikä lie) ois laajentunut jotta ilma kiertäis paremmin niin ne supistui joka taas teki hengittämisen lähes mahdottomaksi. Siihen ongelmaan ei ollut olemassa mitään kunnon hoitoa joten hän soitti omaisille.

Puhelimessa hän sopi omistajien kanssa että on parempi ettei se koira herää nukutuksesta eli toisin sanoen se lopetetaan. Silloin mulla tuli itku vaik yritin pidätellä. Ajattelin sitä perheen poikaa joka oli itkenyt jo aikasemmin kun joutuivat jättää koiran sinne ja nyt hän ei saanutkaan sitä kotiin. He tulivat kyl sairaalaan hyvästelemään koiransa.

---

Kello on nyt 23.53 ja mulla on ruoanlaitto menossa. TV on kiinni ja poika on koneella. Eipä tuu mieleen muuta kirjoitettavaa joten lopetan kirjoittamisen tältä erää.